Meistä

Vaasa Baroque r.y. on vaasalainen yhdistys, jonka päätehtävänä on tarjota korkealaatuisia vanhan musiikin elämyksiä pohjanmaalaiselle yleisölle. Toimintamme alkoi 2013 ja olemme vuosittain kasvattaneet sitä. Meistä on todella innostavaa tuoda pohjanmaalaiselle yleisölle vanhaa musiikkia uudella näkökulmalla. Esimerkkeinä tästä on ne lukuisat Suomen ensiesitykset joita olemme tehneet, kuten Händelin Alcina-ooppera (2017) ja Earthly Angels: Passion -teos (2023). Artistivierainamme ovat esiintyneet maailman huippumuusikoita ja -orkestereita, kuten Dame Emma Kirkby ja Jakob Lindberg (2014), Helsingin barokkiorkesteri (2015, 2021), Suomalainen barokkiorkesteri (2019, 2022), Phantasm (2022) sekä meillä useasti vierailleet vanhan musiikin tähdet Aapo Häkkinen, Heidi Peltoniemi, Eero Palviainen, Mikko Perkola, Andrew Lawrence-King ja Anthony Marini. Vaasan kaupunginorkesteri on meillä hieno paikallinen yhteistyökumppani, se on ollut mukana jo vuodesta 2017 melkein vuosittain ooppera- ja konserttiesityksissä.

Uskomme, että pohjanmaalaisen yleisön kuuluu saada kokea korkealaatuisia vanhan musiikin elämyksiä kotiseudullaan. Katsomme toimintamme rikastuttavan alueen kulttuurielämää. Pidämme myös hyvin tärkeänä lasten ja nuorten oikeus kulttuuriin – nuorta väestöä varten teemme koulukonsertteja, pidämme mestarikursseja musiikkiopistoissa ja tarjoamme korkeakoulujen opiskelijoille työharjoittelupaikkoja. Meillä on yleensä alle 18-vuotialla vapaa pääsy kaikkiin konsertteihin (poikkeus: oopperaesitykset).

Vuosien varrella ovat säätiöt, rahastot, kunnat ja valtiolliset tahot rahoittaneet toimintaamme. Olemme saaneet tukea yksityisiltä säätiöiltä, Vaasan kaupungilta ja myös esim. TAIKE:lta ja MES:iltä. Tärkeimmät tukijamme ovat parin viimeisen vuoden ajan olleet Svenska kulturfonden, Suomen kulttuurirahasto ja Vaasan kaupunki.

*******

Vaasa Baroquen tuotantotiimiin kuuluvat Kajsa Dahlbäck, Ina Holthaus, Tobias Nygård, Viktor Olaus Nygård ja Anneli Dahlbäck.

Kajsa Dahlbäck on Vaasa Baroquen perustaja ja taiteellinen johtaja. Hän on koulutukseltaan musiikin tohtori ja toimii kansainvälisesti esiintyvänä sopraano. Hän esiintyy säännöllisesti maamme barokkiorkestereiden kanssa ja on palkittu mm. Stina Krook-säätiön ja Svenska folkskolans vännerin Kulttuuripalkinnoilla. Dahlbäck opettaa barokkilaulua Novia-ammattikorkeakoulussa.

Ina Holthaus on Vaasa Baroquen toiminnanjohtaja elokuusta 2023 alkaen. Hän on toiminut orkestereiden hallinnollisena johtajana kansainvälisellä tasolla sekä artistien ja orkestereiden managerina.

Tobias Nygård on Vaasa Baroquen vastaava tuottaja. Hän on koulutukseltaan jazzbasisti ja musiikkipedagogi.

Viktor Olaus Nygård on Vaasa Baroquen tuottaja ja vastaa työmme visuaalisesta puolesta sekä markkinoinnista. Hän soittaa myös alttoviulua Vaasan kaupunginorkesterissa.

Anneli Dahlbäck vastaa Vaasa Baroquen lipunmyynnistä ja maksuliikenteestä. Hän on tehnyt pitkän uran kirkon talouspuolella ja on innokas kuorolaulaja.